Joku muu muka?

Palataan vielä kerran Innosta osallistumaan -koulutukseemme ja otetaan viimeinen tulevaisuusverstaamme TOP 3-probleemista pohdintaan. Ja sehän oli se kuuluisa joku, joka osaa, ehtii ja jaksaa aina toteuttaa ideat ja siivoaa jäljet. Kuka joku - onko tämä se kuuluisa Hentun Liisa?

Siinäpä onkin kinkkinen ongelma. Kun ei ole joka kylällä sitä jokua. Tämä joku – tai oikeammin hänen poissaolonsa – tuntuu olevan suht yleinen ongelma kylillä. Toisin sanoen, miten innostaa uusia ihmisiä mukaan toimintaan? Tähän kysymykseen kiteytyy yhdistysihmisten huoli sen perusteella, mitä kuulen kylillä ja yhdistyksissä vieraillessani. Tähän ongelmaan tuli myös vähiten ratkaisuehdotuksia Tulevaisuusverstaassa.

On kuitenkin muutama asia, jotka, jos eivät täysin ratkaise asiaa, niin ainakin voivat auttaa uusien yhdistystoimijoiden löytämisessä.

Avoimuus

Miltä yhdistyksen toiminta näyttää ulospäin? Tietävätkö kaikki yhdistyksen toiminta-alueella elävät ja olevat, että yhdistys on olemassa, mikä sen tarkoitus on ja millaista sen toiminta on? Löytyykö yhdistyksestä tietoa helposti ja onko sen toimintaan helppo tulla mukaan?

Kun on itse ollut yhdistyksessä pitkään, ei välttämättä aina muista, että on aina joku, jolle se on uusia asia. ”Kaikkihan sen tietää” ei välttämättä pidä paikkaansa, etenkin, jos kylälle muuttaa uutta väkeä edes silloin tällöin. Tiedotuksen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Monella yhdistyksellä on tapana kerran vuodessa – yleensä vuosikokouksen jälkeen – jollain tavalla ilmineerata, että on jäsenmaksujen maksun aika. Samaan syssyyn voi ynnätä lyhyesti tietoa yhdistyksestä, uudet/nykyiset toimihenkilöt yhteystietoineen, tulevat tapahtumat ja miten pääsee mukaan. Paperisena postilaatikkoon jaettuna ja ilmoitustauluille laitettuna tavoittavuus on erinomainen.

Kuunteleminen

Osataanko ottaa vastaan toiveita sen suhteen, millaista toimintaa yhdistykseltä halutaan? Todennäköisemmin ihmiset kertovat niitä kysyttäessä, kuin oma-aloitteisesti. Tietyin väliajoin tehty lyhyt kysely on yksi hyvä keino selvittää tätä asiaa. Ideointi on kivaa, mutta niiden esittäjien tulisi aina myös miettiä, kuinka voivat itse osallistua toteutukseen. Opettaisiko tämä pois joku-ajattelusta, jos idean esittäjän pitäisi itsekin osallistua toteutukseen? Tässä on tietysti riskinä se, että ihmiset eivät enää uskalla esittää ideoita, koska pelkäävät, että joutuvat itse toteuttamaan sen. Mutta riskistä huolimatta voisi samalla kysyä, onko vastaaja mahdollisesti valmis osallistumaan myös asian järjestämiseen.

Tarpeeseen

Yhdistyksen lopettaminen on surullista, mutta joskus sekin voi olla oikea ratkaisu. Jos tekijöitä ei ole, eikä tulijoita eikä kenelläkään ei oo enää kivaa, niin ei ole pakko. Yhdistystoiminta kuitenkin on ihmisten vapaa-aikaa ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Ja sen pitää olla mukavaa – ainakin pääosin!

Usein käy kuitenkin niin, että lopettamisuhka synnyttää jotain uutta. Näistä asioista kannattaa käydä keskustelua rohkeasti ja avoimesti. Lopputulema ei välttämättä ole niin synkkä kuin miltä aluksi näyttää, ja uusia toimijoita voi löytyä.

Voimavarat ja rohkeutta muutoksiin

Työelämässä puhutaan resursoinnista eli siitä, että projektiin haetaan tekijät, varat jne. Yhdistystoiminnassa tämä on ehkä hyvä kääntää toisinpäin: uusien ideoiden toteutus ja tekeminen mitoitetaan olemassa olevien tekijöiden, käytettävissä olevan rahan ja ajan mukaan.

Jos tekijät ovat tiukassa, eikä uutta toimintaa jakseta kehitellä sen takia, että kaikki paukut käytetään perinteisten puurojuhlien järjestämiseen ja tienvarsitalkoisiin, niin voisi olla pohdinnan paikka.  Perinteet on hyvä asia, mutta niihin ei pidä ripustautua. Mitäs, jos tänä vuonna järjestettäisiinkin äitienpäiväretki ja mäenlaskutapahtuma?

Uskalletaan muuttaa toimintatapoja! Annetaan mahdollisuus uusille toimintatavoille, tapahtumille ja toimijoille – aidosti. Kannustetaan uusia ihmisiä ja heidän ajatuksiaan. Ja priorisoidaan – toteutetaan parhaat jutut ensin, jaksamisen ja innostuksen mukaan.

Anna Kulmakorpi