keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Narvan koulu toimii myös kylätalona

Vesilahden Narvan sivukirjaston lakkautus ja samalla uhka yhdistysten yhteisen vapaa-ajan tilan häviämisestä sai kyläläiset puolustuskannalle.

Kyläläisten ansiosta kirjasto toimii edelleen koululla. Sitä ylläpidetään vapaaehtoisten voimin maanantaisin kahden tunnin ajan. Tiistaisin hanketyöntekijä pitää toimistoaan koululla ja silloin koululaisetkin voivat jäädä koulun jälkeen kirjastoon viettämään aikaa. Koulun tilatkin ovat edelleen yhdistysten käytössä.
-          - Se oli suuri saavutus, että kyläläiset nousivat puolustamaan kirjastoaan. Kirjan asema on vakaa, eikä tietotekniikka ole sitä korvannut. Kirjasto onkin myös koululaisten vapaassa käytössä. Koulun tilat ovat myös yhdistysten käytössä, eikä maksua oteta, Narvan koulun rehtori Arto Uusitalo kertoo.

Viime syksynä alkanut Tähti Nuorisoseura ry:n Aktiivinen Monari – hankekin tähtää osaltaan kirjaston aseman vakauttamiseen. Hankkeen tarkoituksena on säilyttää kylä elinvoimaisena muun muassa kehittämällä kerho- ja lainaamotoimintaa ja vakiinnuttamalla nämä hyvät käytänteet. Hanke on saanut rahoituspuollon Kantri ry:ltä.

Leena Kurki Narvan koulun kirjastossa.

Aktiivinen Monari -hankkeen hanketyöntekijä Leena Kurki on saanut kirjastoon kirjoja lahjoituksina.
-         -  Ihmiset ovat tuoneet tänne omia kirjojaan. Yksi rouva lahjoitti meille 80 dekkariaan. Olen hankkeen kautta myös kontaktoinut kirjakustantamoita ja saimmekin Otavalta ja Teokselta ison kasan kirjoja. Myös Suomalainen kirjakauppa on ollut aktiivinen. Tampereen Suomalaisesta Kirjakaupasta on tulossa kirjalähetys, Raision myymälästä saimme jo ison määrän kirjoja, Kurki sanoo.

Kurjen mukaan ihmiset arvostavat kirjoja ja haluavat antaa niitä mieluummin hyväntekeväisyyteen, kuin laittaa roskiin.
-         -  Emme ota kuitenkaan vastaan perinteisiä tietosanakirjoja, emmekä ”Mitä, missä, milloin” -teoksia, sillä niitä meillä jo on.

Arto Uusitalo ja Leena Kurki kehuvat koulun ja yhdistysten yhteistyötä.
-           -Ei ole mitään negatiivisia kokemuksia mistään seurasta tai yhdistyksestä, päinvastoin. Hienoa, kun taloa käyttävät kaikenikäiset, Uusitalo jatkaa.

-          Koulu on meille kuin kylätalo. Täällä on kaikki perusfasiliteetit, kuten liikuntasalissa välineet, kunnossa, Kurki kehuu.

Tähti Nuorisoseuralla on myös oma seurantalo, jota se vuokraa. Kylmän aikaan seurantalon lämmittäminen on kuitenkin kallista.




Leena Kurki on paljon mukana yhdistystoiminnassa. Hanketyöhön kuuluu yhteistyö koulun ja yhdistysten kanssa. Toiminta-alueena on koko läntinen Vesilahti, Narvan koulun vaikutusalue.
-          Hankkeen avulla pyritään aktivoimaan uusia ihmisiä mukaan toimintaan ja kokemaan nautintoa yhteisen hyvän luomisesta, Kurki tiivistää.

Teksti ja kuvat Vilja Pylsy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti